Ja sun äänes on sun oma

Jos opetusfilosofiani voisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi  rakkaus. Kuulostaa ehkä ihan aavistuksen kornilta, mutta se on todellisuudessa juuri se suurin asia, johon tahdon oman opetusfilosofiani perustaa: rakkaus opettamiseen, rakkaus oppilaisiin, rakkaus opettamiini asioihin, rakkaus musiikkiin, elämään ja ihmisiin. Yksi suomalaisen kasvatustieteen hienoimmista saavutuksista on se, että täällä on nostettu esiin pedagogisen rakkauden käsite: "Pedagogisen rakkauden mukaisessa kasvatuksessa opettajan tulisi tukea yksilön minuuden kasvua ja uskoa jokaisessa opiskelijassa olevaan arvokkaaseen ytimeen ja sen esille tulemiseen. Ei muokata kasvatettavasta kasvattajansa kopiota." (Salonen 2006) Olen aina vierastanut ajatusta, jonka mukaan opettajan pitäisi olla oppilasta korkeampi auktoriteetti ja asiantuntija, joka kaataa oppilaaseen osaamista ja tietoa. Tämä on tietysti kasvatustieteen nykytuulienkin mukaan hyvin vanhanaikainen käsitys opettamisesta; nykyään puhutaan m

On karkeasti jaettuna kahdenlaisia oppijoita; niitä, jotka rakastavat oppimisen prosessia ja iloitsevat jokaisesta uudesta askeleesta ja niitä, jotka tahtovat olla samantien täydellisiä, eivätkä ikinä riitä itselleen. Olen miettinyt työssäni viimeaikoina paljon oppimisen prosesseja; sitä, miten joidenkin laulajien kanssa opettaminen on yhtä uusien onnistumisten juhlimista ja miten toiset ovat jatkuvasti tyytymättömiä omaan osaamiseensa, vaikka kulkisivat eteenpäin suurin harppauksin. Tällainen ikuinen tyytymättömyys tietysti harmittaa opettajaa, joka tahtoisi kiljua riemusta ja tuulettaa jokaisen edistysaskeleen kohdalla. On valtavan tärkeää hyväksyä, että olemme kaikki keskeneräisiä, emmekä ikinä yllä täydellisyyteen. Laulamisen suhteen ei edes ole olemassa selkeitä mittareita siihen, onko joku laulaja hyvä tai huono. Teknisiä taitoja voi toki mitata, mutta niidenkin kohdalla täytyy muistaa, ettei monipuolinen ja hallittu tekniikka tee laulajasta täydellistä - ja että tekniikaltaa

Olen loputtoman kiinnostunut ihmisäänistä; siitä, mitä viestimme omalla äänellämme, millaisia piiloviestejä kätkeytyy intonaatioon ja mitä äänenkäyttö paljastaa ihmisen persoonasta. Ääni on vahva osa jokaisen persoonaa ja niin vahva viestijä, että se aiheuttaa ihmisissä voimakkaita tunnereaktioita. Kovaääniset kaveriporukat, hersyvä nauru, väsymyksestä nariseva ääni, monotonisesti puhuva luennoitsija, kirkuva lapsi, samettisen pehmeästi puhuva TV-juontaja, nariseva stadilainen, leveästi vokaaleja venyttelevä savolainen, äänellään konserttisalin täyttävä laulaja - nämä kaikki ovat esimerkkejä äänenkäytöstä, joka herättää ihmisissä erilaisia tunteita. En voi korostaa liikaa sitä, ettei ole yhtä oikeaa tapaa käyttää omaa ääntä. On kiehtovaa ja hienoa, että jokaisen ääni kertoo monia tarinoita omasta persoonasta. Tulkitsemme näitä viestejä myös hyvin aktiivisesti ja vedämme niistä (usein vääriäkin) johtopäätöksiä; pehmeästi ja hiljaisella volyymillä puhuvaa ihmistä pidetään helposti le

Törmään siihen jatkuvasti niin henkilökohtaisella tasolla kuin oppilaiden kanssa työskennellessäni: Laulaminen on pelottavaa. Se on välillä niin pelottavaa, että se saa itkemään ja murtumaan. Toisinaan se saa tuntemaan musertavaa häpeää, toisinaan se lyö itseluottamuksen pohjamutiin. Joskus se nostaa pintaan tunteita, joiden välttelyyn ja peittelyyn on käytetty lukematon määrä minuutteja, selviytymisstrategioita ja energiaa. Monille laulaminen on niin pelottavaa, ettei sitä koskaan edes uskalleta aloittaa, tai sitä harrastetaan korkeintaan humalassa tai yksin kotona. Mutta tiedättekö mitä; juuri siksi se kannattaa. CVT-opintojeni aikana olen vuodattanut muutaman lammikollisen kyyneliä. Usein syynä on ollut epäonnistumisen pelko ja siihen liittyvä häpeä, toisinaan jokin omassa identiteetissäni ja tavassani olla on nytkähtänyt niin rajusti, että se on nostanut tunteet pintaan. Välillä kyyneliä on vuodatettu ilosta ja helpotuksesta, toisinaan liikutuksesta ja uskalluksesta avata

Ensi viikolla aloitan taas laulutuntien pitämisen, tällä kertaa lähes täyspäiväisesti. Olen virkavapaalla musaopen päivätyöstäni ja aion tänä vuonna keskittyä täysillä laulamiseen ja laulutuntien pitämiseen. Pidän myös biisintekotunteja ja puheäänenkäytön tunteja. Ja tulossa on joitain kivoja viikonloppukoulutuksiakin! Olen aivan innoissani tästä uudesta arjesta ja jo nyt tuntuu, että virkavapaan hakeminen on ollut yksi parhaista päätöksistä pitkään aikaan! On ihanaa olla yrittäjä, joka päättää itse omista aikatauluistaan. Ja äänenkäytön ja laulamisen opettaminen on ihanaa - pääsee kohtaamaan uusia ihmisiä ja opetustilanteissa on oikeasti aikaa keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan. Parhaillaan etsiskelen itselleni vielä uusia oppilaita. Tervetuloa siis tunneille, jos oman äänen etsiminen innostaa! :) Nettisivuni löytyvät osoitteesta http://raijasilfverberg.weebly.com .

Istuskelen sohvalla hymy korvissa ja tuntuu, että tahtoisin jakaa teille jotain siitä fiiliksestä, mitä hyvät keikat jättävät jälkeensä. Olimme eilen poikaystäväni kanssa duokeikalla häissä Sääksmäellä. Tunnelma oli huikea, juhlaväki täytti tanssilattian ja ilmassa oli taas niin paljon rakkautta, että tunne tarttui myös meihin. Keikkailu on parhaimmillaan juuri tätä: Tunteiden jakamista, tunnelman luomista ja yhteyden löytämistä täysin vieraidenkin ihmisten kanssa. Lavalta näkyviä onnellisia katseita, samassa rytmissä keinuvia vartaloita, suudelmia, halauksia ja mukana laulavia suita. Yhteyttä bändin jäsenten (ja meidän tapauksessa oman rakkaan) kanssa, yhdessä luotuja äänimaailmoja, spontaanisti syntyviä dynamiikkoja ja sovituksia. Kaikkea sitä, mitä musiikki parhaimmillaan on: jaettua kokemusta, yhteyden löytämistä sanattomalla tasolla, hauskanpitoa, kyyneliä, vapautumista, rohkeutta, synkronoitua rytmiä ja harmoniaa. Yhdellä sanalla: Rakkautta. Kiitos vielä Sääksmäe

CVT-pedagogiikka pohjautuu paljon ajatukselle, että laulaja luo itse omat tavoitteensa ja opettaja pyrkii tukemaan laulajaa antamalla ohjeita terveeseen tekniikkaan ja monipuoliseen tulkintaan. Pidän tästä ajattelutavasta, jossa opettajan rooli on enemmänkin mahdollistaa laulajan oma prosessi ja tukea häntä siihen suuntaan, johon laulaja itse tahtoo kulkea - riippumatta opettajan omasta musiikkimausta tai esteettisistä mieltymyksistä. Laulaja on se, joka päättää suunnan. Uskon, että tämä on tyyli, jolla laulajat voivat todella kehittyä ja löytää oman tyylinsä ilmaista itseään ja kehittyä artisteina. Kaikki eivät kuitenkaan ole ollenkaan tottuneita asettamaan itselleen tavoitteita ja varsinkin aloitteleville laulajille tavoitteiden asettaminen ja oman jutun löytäminen voi olla hyvinkin haastavaa. Tässä siis muutamia vinkkejä, joiden avulla voit päästä alkuun: 1. Mieti, millaisista laulajista pidät itse. Kerää vaikka Spotifyhin lista laulajista, jotka ovat mielestäsi kiinnostavia. Mi

Olen jäämässä ensi vuodeksi virkavapaalle yläkoulun opettajan työstäni. Tunnelmat ovat samaan aikaan onnelliset, haikeat, surulliset, kiitolliset, innostuneet, odottavaiset ja jännittyneet. Ennen kaikkea ajattelen oppilaitani jatkuvasti. Käyn läpi hyviä muistoja ja sätin itseäni aamuöisin niistä hetkistä, kun en ole osannut huomioida kaikkia tarpeeksi. Koen oloni riittämättömäksi, koska en ole ehtinyt sanoa kaikille taakse jääville oppilaille kunnollisia hyvästejä. En tiedä, miten saisin kaikille vanhoille oppilailleni kerrottua, miten paljon heistä pidän ja välitän ja miten upeita tyyppejä he ovat. Tässä siis julkinen viesti, jonka tahtoisin välittää tiedoksi kaikille Suomen teineille: Olet ihana. Ihan sama, miten hukassa olet itsesi kanssa / millaisia tunnekuohuja koet / miltä näytät tai missä asioissa olet hyvä tai huono. Olet ihana, koska me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltamme ihania. Uskalla olla auki. Teini-ikä on kaikissa tunnekuohuissaan ja kasvukivuissaan vaikea ikä

Teen päivittäin töitä virheiden pelon kanssa. Usein pelkään niitä itse, ja vielä useammin näen, miten uskomattoman taitavat ja ihanat oppilaani rajoittavat itseään virheitä pelätessään. Pelkäämme virheitä kuollaksemme, mutta unohdamme samalla, että musiikki ei tunne virheitä. Musiikki on kommunikointia ja itseilmaisua - tunteiden ilmaisemista ja niiden jakamista. Yhdessä luotua harmoniaa, synkronoitua liikettä ja rytmiä. Se on jotain hyvin perimmäistä meissä kaikissa - jotain, mitä me kaikki todellisuudessa osaamme jo valmiiksi. Olen hulluna äänenkäytön tekniikoihin; rakastan hioa soundeja, rytmejä, dynamiikkaa ja fraaseerausta - ja oppia aina vain uutta ihmisäänestä. Samalla kuitenkin muistutan itseäni siitä, miten tekniikka, nuotit, trendit, kulttuuriset normit, taitavuus, lahjakkuus, vireessä pysyminen ja kaikki musiikillinen sanavarasto ovat vain välineitä siihen, että saamme viestimme perille - ja miten onttoja kaikki nämä asiat ovat, jos viesti ja tunne puuttuvat. Ollaa

Teini-ikäiset oppilaani ovat muutaman kerran kysyneet minulta, että miksi oikein tahdoin opettajaksi? Rakastan vastata tähän kysymykseen, koska pääsen puhumaan siitä, mikä minulle on elämässä tärkeää ja mitä rakastan tehdä työkseni. (Toisin sanoen vastaukset ovat sen verran pitkiä, etteivät uskalla kysellä mitään vähään aikaan.) Eli täältä pesee tärkeimmät syyt, miksi minä opetan: 1. Opettaessa tapaa hirveästi aivan mahtavia tyyppejä. Opetan tällä hetkellä yläkoulussa ja voin kertoa, että   teinit ovat ihania. Se tunteen palo, energia, vauhdilla etenevä muutos ja kehitys, aitous, haavoittuvuus, luovuus, kekseliäisyys, huumori, rehellisyys... Rakastan. Ja kaikki lauluoppilaat, joilla kaikilla on oma ääni ja ilmaisutapa ja kyky tuoda musiikin kautta esiin jotain ainutlaatuista itsestään. <3 2. Opettaessa pääsee tukemaan, kannustamaan, rohkaisemaan - ja juhlimaan onnistumisia oppilaiden kanssa yhdessä. Opettajana pääsen sivustaseuraajaksi ja kanssakulkijaksi aivan valtavan hienoih

Minulla on ollut tapana olla aika ankara itselleni. Ankaruus on valinnut itselleen ovelasti erilaisia kohteita; mm. keho, ääni ja mieli ovat saaneet siitä osansa eri aikoina. Juuri kun olen oppinut eroon ankaruudesta yhdellä elämän alueella, se on nostanut päätään jossain muualla. Laulamisen kautta olen päässyt aivan uudella tavalla kiinni siihen, mitä on olla itselleen armollinen ja miten omaan keskeneräisyyteen voi suhtautua lempeästi. Itsekriittisyys on nimittäin usein edistymisin pahin vihollinen; jos virheitä ja epätäydellisyyttä pelätessään sulkeutuu ja jännittyy, mikään ei yllättäen suju. Ollessa auki omille tunteille ja vapautuessa oman mielen asettamista rajoituksista laulaminen taas sujuu helpommin ja koskettaa kuulijaansakin enemmän. Opinnoissani Köpiksen Complete Vocal Institutessa on ollut jatkuvasti mielettömän hieno ilmapiiri. Laulutunnit pidetään mestarikurssityyppisesti ryhmän edessä, jolloin kaikilla on mahdollisuus oppia toisiltaan ja olla mukana kannustamassa

Luovuus on aina ollut iso osa omaa hyvinvointiani. Uusien ideoiden herääminen, tunteiden ilmaisu, ongelmien ratkaiseminen, kirjoittaminen, laulaminen, soittaminen, biisinteko, liikkuminen ja uusien mahdollisuuksien näkeminen ovat minulle henkireikiä, joita ilman elämä olisi aika paljon harmaampaa. Mutta jos totta puhutaan, minulla on ollut kuluneiden kuukausien aikana vähän epäinspiroitunut olo. Olen ollut yhtenään pienessä flunssassa ja arki on tuntunut tavallista tahmeammalta. Mieli on ollut ihan liian täynnä suorittamista ja selviytymistä ja olen huomannut, että ikävöin kovasti luovuutta ja inspiroitunutta oloa. Olenkin viime päivinä yrittänyt ruokkia luovuuttani ihan tietoisesti ja ajattelin laittaa teillekin jakoon muutamia hyväksi kokemiani vinkkejä. Luovuuden etsiminen on toki hirveän yksilö- ja tilannekohtaista, eli se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Vinkit ovat tarttuneet mukaan elämän varrella, mm. dokumenteista, kirjoista, opinnoista, lehdistä ja oman ko

Olen pohtinut viime aikoina paljon rohkeutta. Olen nähnyt sitä ympärilläni joka puolella; oppilaissa, jotka uskaltavat ilmaista itseään ja ajatuksiaan, ystävissä, jotka uskaltavat näyttää oman haavoittuvuutensa, opiskelukavereissa, jotka purkavat tunteitaan laulaessaan julkisesti, upeissa artisteissa, jotka laittavat itsensä likoon yleisön edessä, ihmisissä, jotka uskaltavat puhua kipukohdistaan ja kohdata toisensa avoimesti ja arkipäivän sankareissa, jotka uskaltavat kulkea kohti omia unelmiaan tai puolustaa toisten oikeuksia unelmiin. Koen nykyään, että pelko ja jännittäminen ovat tärkeitä tunteita. Ne kertovat meille siitä, että olemme jonkun meille merkittävän ja tärkeän asian äärellä - on kyse sitten elämästä ja kuolemasta tai jostain pienemmästä, kuten vaikka jonkun oman unelman toteutumisesta. Tuskin koskaan jännitämme asioita, jotka ovat meille täysin yhdentekeviä. Olin syksyllä luennolla, jolla käsiteltiin rohkeutta. Luennon ydinsanomana oli, että harjoitellessaan rohkeu