Aivan liian usein olen törmännyt tilanteisiin, joissa ihmiset puhuvat häveten, vihaten tai vähätellen omasta äänestään. Oma ääni on tylsä, ruma, ällöttävä, liian hiljainen, liian voimakas, liian kireä, monotoninen, yksipuolinen, hallitsematon ja kaikin puolin jollain epämääräisellä tavalla vääränlainen. Minullakin oli joskus tapana sättiä jatkuvasti omaa ääntäni ja olla valtavan ilkeä sitä kohtaan. Se ei tietenkään koskaan edistänyt ääneni toimimista, vaan aiheutti turhaa kireyttä äänenkäyttöön ja ennenkaikkea sai minut puhumaan ja laulamaan mahdollisimman hiljaa, itseäni samalla pienentäen. Mitä jos kokeilisitkin hetken olla omaa ääntäsi kohtaan rakastava? Millaisia kiitoksia silloin voisit sanoa äänellesi? Olen itse harjoitellut tätä taitoa siitä lähtien, kun huomasin, etten ole ollut ääntäni kohtaan ihan reilu. Omat kiitokseni kuuluvat tänään näin: KIITOS, rakas ääneni, kun saan ilmaista ajatuksiani, kun osaat ilmaista tunteita silloinkin, kun sanat eivät riitä,