Törmään siihen jatkuvasti niin henkilökohtaisella tasolla kuin oppilaiden kanssa työskennellessäni: Laulaminen on pelottavaa. Se on välillä niin pelottavaa, että se saa itkemään ja murtumaan. Toisinaan se saa tuntemaan musertavaa häpeää, toisinaan se lyö itseluottamuksen pohjamutiin. Joskus se nostaa pintaan tunteita, joiden välttelyyn ja peittelyyn on käytetty lukematon määrä minuutteja, selviytymisstrategioita ja energiaa. Monille laulaminen on niin pelottavaa, ettei sitä koskaan edes uskalleta aloittaa, tai sitä harrastetaan korkeintaan humalassa tai yksin kotona. Mutta tiedättekö mitä; juuri siksi se kannattaa. CVT-opintojeni aikana olen vuodattanut muutaman lammikollisen kyyneliä. Usein syynä on ollut epäonnistumisen pelko ja siihen liittyvä häpeä, toisinaan jokin omassa identiteetissäni ja tavassani olla on nytkähtänyt niin rajusti, että se on nostanut tunteet pintaan. Välillä kyyneliä on vuodatettu ilosta ja helpotuksesta, toisinaan liikutuksesta ja uskalluksesta avata