Ja sun äänes on sun oma

Työviikon päätteeksi sydän on taas täynnä kiitollisuutta kaikista niistä ihanista tyypeistä, joita viikon aikana kohtaan. Tässä siis kaikille rakkaille oppilailleni omistettu postaus. Siis kiitos: ...kaikille niille, jotka tulevat ensimmäiselle laulutunnille jännityksestä täristen. Usein tähän liittyy jännityksen anteeksipyytely, vaikka tietenkään se ei haittaa minua yhtään. (Ihaninta on, kun joku osaa kertoa jännityksestään ääneen - silloin tilanteessa on kaikkein helpointa tukea toista.) ...kaikille niille fiksuille ja analyyttisille tyypeille, jotka kertovat oivalluksensa ääneen ja kysyvät kysymyksiä, joita jään pohtimaan ja selvittelemään vielä pitkään tuntien jälkeen. (ja joista usein syntyy myös uusia blogipostauksia!) ...kaikille niille, jotka tuovat laulutunneille mukanaan huumoria, itseironiaa ja naurua. Olen monta kertaa nauranut tunneilla  oppilaiden kanssa  vedet silmissä. Usein tilanteet liittyvät äänellä leikkimiseen tai häpeäkynnyksen ylittämiseen. ...kaikille ni

Olen aina ollut kova jännittämään: Teini-ikäisenä musiikkiopiston huilumatineoissa tärisin niin, että toisen oppilaan äiti kertoi minulle erään esiintymisen jälkeen: "Hyvä, kun oot saanut nyt sen tärinän siirtymään huulista jalkoihin, niin ääni ei enää väpätä niin pahasti" (kiitos vaan tälle rouvalle ikimuistoisesta kommentista!).  Parikymppisenä jäädyin Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen pääsykokeissa pianokokeessa niin, etten muistanut pitkään harjoittelemastani kappaleesta yhtäkkiä mitään. Näen edelleen painajaisia lentomatkastani Etelä-Afrikkaan, kun olin lähdössä puolen vuoden opiskelijavaihtoon maahan, josta en tuntenut ketään. Opiskeluaikojen opetusharjoitteluita pelkäsin viikkokausia etukäteen ja keskityin ensimmäisillä tunneilla enemmän käsieni tärinään kuin opetettavaan asiaan ja oppilaisiin. Tutustuminen nykyiseen mieheeni oli niin jännittävää, että meillä meni puoli vuotta ennen kuin pääsimme ensitapaamisemme jälkeen treffeille (minä pyysin, aivan se

Laulamisen opettelussa noin 50% on tekniikan ja tulkinnan kehittämistä - toiset 50% on omien henkisten blokkien ylittämistä. Hoen tuota yllä olevaa lausetta aika usein opettaessani. Laulutunneilla tulee päivittäin vastaan tilanteita, joissa epävarmuus ja liika suorittaminen osuu tekniikan tielle; ääni kiristyy, eivätkä ylä-äänet syty, kun mieli haraa vastaan. Jopa teknisesti todella taitavilla laulajilla mielen rauhoittaminen on usein se viimeinen palikka, joka saa äänen soimaan vapaammin. Eveliina Nieminen kertoo  torstain hesarissa  heränneensä omaan ylisuorittamiseensa, kun ei pystynyt enää laulamaan kuten ennen. "Eikä laulua voi pakottaa, sillä se lähtee suoraan sielusta. Jos puskee, ääni ei virtaa vaan on pingottunut." Eveliinan kokemus kuvaa juuri sitä, miksi laulaminen on niin upea tapa ymmärtää itseä paremmin. Koen, että aika usein liike on kaksisuuntainen. Siinä missä mielen ja kehon solmut vaikuttavat ääneen kiristävästi, myös tekniikan rentouttaminen ja ääne

Tunnustus: minulla on jo pitkään ollut viha-rakkaussuhde kuoroihin. Rakastan kuorojen yhteishenkeä, yhdessä laulamista (onko mitään parempaa?), tunteiden jakamista musiikin avulla, voimauttavia esiintymiskokemuksia, porukan tukea, samaan tahtiin hengittämistä ja sitä sanatonta yhteyttä, jota musiikin avulla voidaan luoda. Kuorolaulun on tutkittu mm. pidentävän ihmisen elinikää ja tukevan niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia. Vihaan sitä tasapäistämisen kulttuuria, mitä kuoroissa välillä tapahtuu, yksilöllisyyden häivyttämistä osaksi massaa, vahvojen äänien hiljentämistä ja neuroottista virheiden ja epävireisyyden tarkkailua. Sitä kuvaa tyypillisestä kuorolaulajasta, joka laulaa mahdollisimman hiljaa ja huokoisen pehmeästi, etteivät omat virheet vain erottuisi massasta - ja tulee laulutunneille kertoen, ettei hänestä ikinä olisi solistiksi, vain koska ei ole koskaan tottunut käyttämään ääntään vahvasti. Vihaan myös tästä seuraavaa ilmiötä, että on olemassa käsite "kuoro

Tadaa, saanko esitellä: Authorised Complete Vocal Technique Teacher ! Pää on ollut viime viikkoina niin täynnä teemoja, joista voisi kirjoittaa, etten ole osannut aloittaa mistään. Valmistuin muutama viikko sitten päteväksi Complete vocal technique -opettajaksi Kööpenhaminassa. Valmistujaisten jälkeen leijailin viikon onnellisessa väsymyspöhnässä, minkä jälkeiset pari viikkoa on kulunut vahvasti tarpeessa ottaa rennosti ja keskittyä lepoon ja läsnäoloon. Tuntuu, ettei maailmassa ole riittävästi sanoja kuvaamaan, miten hienoja nämä kolme opiskeluvuotta ovat olleet. Oman ilmaisun ja opettajuuden kehittyminen, rakastava ja lämmin ilmapiiri instituutilla, jo omalta perheeltä tuntuvat opiskelukaverit ympäri maailmaa, itse organisoimamme kesäleirit - kaikki se rakkaus ja tuki, jonka ympäröimänä olen saanut elää. <3 Ja tietenkin näiden opiskelujen luomat uudet työmahdollisuudet, uusi elämä yrittäjänä, uudet ihanat lauluoppilaat, kuorot ja mahdollisuus vetää koulutuksia aiheista, joita

"Mulla on  ongelmana se, että olen liian kova-ääninen." "Kaverit on kertoneet, että mun äänen kuulee juhlissa jo heti ovesta sisään astuessa." "Mulla on ärsyttävän voimakas nauru." "Mä pelkään, että mun laulaminen kuulostaa huutamiselta." "Mua pelottaa ihan hirveästi laulaa näin kovaa." "Enkö mä kuulosta ihan kauhealta?" ... Olen miettinyt viime aikoina paljon omaan ääneen liittyvää häpeää. Sydäntä raastaa, kun kuulen työssäni yhä enemmän yllä olevia kommentteja. On ihan sama, millainen ihmisen tavallinen äänen volyymi on; jokainen ihminen tuntuu välillä pelkäävän olevansa liian äänekäs. Olen itse toipuva hiljainen tyttö - tottunut antamaan muille tilaa, kuuntelemaan, harkitsemaan sanojani tarkasti ja puhumaan pehmeästi, etten olisi kenellekään liikaa. Koulussa kävin musiikkiluokat ja totuin laulamaan kuorossa niin, ettei oma ääneni erottuisi joukosta (vieläkin suututtaa, kun joskus kuulen opetettavan lapsille, ettei

Hei tyypit! Blogissani on ollut viime aikoina aika hiljaista, mutta pääni sisällä on ollut sellaista aaltoilua, että on ollut vaikea pukea tapahtumia sanoiksi ja tiivistää omia ajatuksia. Tiedättekö sen tunteen, kun asiat ovat vähän liian lähellä, että niistä saisi puhuttua kokonaisia lauseita? Joskus pitää antaa tilaa vain olla ja elää - ja sitten tilanteen rauhoittuessa analysoida ja purkaa, että mitäs ihmettä. Kuten otsikostakin käy ilmi, olen hiljattain irtisanoutunut vakityöpaikastani. Irtisanoutumista edelsi virkavapaalle siirtyminen vuodeksi; pieni mietintätauko ja omien siipien kokeilu yrittäjänä osoittautuivat niin hyväksi tieksi, että tässä ollaan: vapaana yrittäjänä ilman tuttua ja turvallista kuukausipalkkaa ja kunnan tarjoamia etuuksia. Ehdin toimia yläkoulun musiikin, ilmaisutaidon ja elämänkatsomustiedon opettajana 5 vuotta aivan ihanassa koulussa. Musiikkiluokat, tosi fiksut ja kivat oppilaat, huikea työyhteisö ja empaattinen esimies tarjosivat työntekoon aivan hu

Naurattaa (ja vähän itkettää) kertoa, mutta otsikon kaltaisia kysymyksiä olen kuullut viimeisen vuoden aikana monta. Moni todella kuvittelee, että laulutunneille kannattaa tulla vain, jos osaa jo valmiiksi laulaa. Pistetään tälle harhaluulolle nyt päätös: Laulutunneille saa ja kannattaa tulla, vaikka ei osaisi laulaa ollenkaan. Oikeus laulamiseen kuuluu kaikille; myös niille, joilla on ollut koulussa laulukokeesta nelonen (onneksi laulukokeita ei juuri enää pidetä!), niille jotka on aina hiljennetty ja kaikille niille, jotka kokevat olevansa epämusikaalisia, rumaäänisiä ja toivottomia raakkujia. Olen aina mielettömän onnellinen, jos joku laulupelkoinen ja (usein vain omasta mielestään) laulutaidoton tyyppi tulee tunneilleni. Aloittelijoiden kanssa työskentely on usein palkitsevaa, kun saa toisen oivaltamaan jotain uutta omasta äänestään. Ääni on iso osa jokaisen identiteettiä ja omaan ääneen tutustumisesta voi olla suuri ilo, vaikkei tähtäisi muuhun kuin siihen, että alkaa p

Moni pohtii vuoden alkaessa uusien harrastusten aloitusta, ja minullekin on tullut paljon uusia lauluoppilaita näin alkuvuodesta. Uuden harrastuksen aloittaminen on usein vähän jännittävää ja laulutunneille tulijoita saattaa mietityttää etukäteen: Mitä tunnilla tapahtuu? Mitä opettaja ajattelee oppilaan äänestä? Mitä pitäisi jo osata tunnille tullessa? Pitikö tunnille jotenkin valmistautua? Tässä vastauksia muutamiin yleisiin huoliin: Mitä ensimmäisellä laulutunnilla tapahtuu? Erilaisia tunteja ja opettajia on paljon, joten en varmasti voi vastata kaikkien opettajien puolesta. Aika tyypillinen ensimmäisen laulutunnin kaava on kuitenkin seuraava: jutellaan ja pohditaan tavoitteita yhdessä, tehdään ehkä pienet lämmittelyt/ äänenavaukset, lauletaan jotain laulajalle valmiiksi tuttua biisiä, annetaan laulamiseen teknisiä vinkkejä ja annetaan kotiin jotain harjoiteltavaa. Ehkä käydään lisäksi läpi jotain tekniikkaa tukevaa tietämystä /teoriaa, opettajan käyttämistä metodeista riippuen