Aika tavallinen tilanne laulunopettajan arjessa: Aloitteleva laulaja tulee ensimmäiselle tunnilleen jännittäen hirveästi. Jutellaan haaveista, tavoitteista ja toiveista, tehdään vähän tekniikkaharjoituksia ja treenaillaan jotain laulajan tuomaa kappaletta. Laulaja etenee tunnin aikana hienosti, ja tunnin lopussa häneltä pääsee helpottunut huokaus: "Huh, mä selvisin! Pelkäsin etukäteen, ettei mun ääni olis ollenkaan kehityskelpoinen!" Tätä opettajaa itkettää vähän joka kerta, kun näin käy. (Lopun huokauksella on toki sävyeroja; joskus vielä tunnin lopuksi kysytään, että sano nyt rehellisesti että kannattaako jatkaa? No kannattaa tietenkin!) Samalla naurattaa kysymyksen absurdius. Minun silmissäni tilanne on aivan sama kuin että joku menisi personal trainerille kysymään, että sano nyt rehellisesti onko mun lihakset kehityskelpoisia? Olen jauhanut tästä samasta asiasta täällä blogissa ennenkin. Sinun, minun, meidän, teidän, heidän, noiden, niiden ja näiden äänet ov