Ja sun äänes on sun oma

Työviikon päätteeksi sydän on taas täynnä kiitollisuutta kaikista niistä ihanista tyypeistä, joita viikon aikana kohtaan. Tässä siis kaikille rakkaille oppilailleni omistettu postaus. Siis kiitos: ...kaikille niille, jotka tulevat ensimmäiselle laulutunnille jännityksestä täristen. Usein tähän liittyy jännityksen anteeksipyytely, vaikka tietenkään se ei haittaa minua yhtään. (Ihaninta on, kun joku osaa kertoa jännityksestään ääneen - silloin tilanteessa on kaikkein helpointa tukea toista.) ...kaikille niille fiksuille ja analyyttisille tyypeille, jotka kertovat oivalluksensa ääneen ja kysyvät kysymyksiä, joita jään pohtimaan ja selvittelemään vielä pitkään tuntien jälkeen. (ja joista usein syntyy myös uusia blogipostauksia!) ...kaikille niille, jotka tuovat laulutunneille mukanaan huumoria, itseironiaa ja naurua. Olen monta kertaa nauranut tunneilla  oppilaiden kanssa  vedet silmissä. Usein tilanteet liittyvät äänellä leikkimiseen tai häpeäkynnyksen ylittämiseen. ...kaikille ni

Olen aina ollut kova jännittämään: Teini-ikäisenä musiikkiopiston huilumatineoissa tärisin niin, että toisen oppilaan äiti kertoi minulle erään esiintymisen jälkeen: "Hyvä, kun oot saanut nyt sen tärinän siirtymään huulista jalkoihin, niin ääni ei enää väpätä niin pahasti" (kiitos vaan tälle rouvalle ikimuistoisesta kommentista!).  Parikymppisenä jäädyin Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen pääsykokeissa pianokokeessa niin, etten muistanut pitkään harjoittelemastani kappaleesta yhtäkkiä mitään. Näen edelleen painajaisia lentomatkastani Etelä-Afrikkaan, kun olin lähdössä puolen vuoden opiskelijavaihtoon maahan, josta en tuntenut ketään. Opiskeluaikojen opetusharjoitteluita pelkäsin viikkokausia etukäteen ja keskityin ensimmäisillä tunneilla enemmän käsieni tärinään kuin opetettavaan asiaan ja oppilaisiin. Tutustuminen nykyiseen mieheeni oli niin jännittävää, että meillä meni puoli vuotta ennen kuin pääsimme ensitapaamisemme jälkeen treffeille (minä pyysin, aivan se

Laulamisen opettelussa noin 50% on tekniikan ja tulkinnan kehittämistä - toiset 50% on omien henkisten blokkien ylittämistä. Hoen tuota yllä olevaa lausetta aika usein opettaessani. Laulutunneilla tulee päivittäin vastaan tilanteita, joissa epävarmuus ja liika suorittaminen osuu tekniikan tielle; ääni kiristyy, eivätkä ylä-äänet syty, kun mieli haraa vastaan. Jopa teknisesti todella taitavilla laulajilla mielen rauhoittaminen on usein se viimeinen palikka, joka saa äänen soimaan vapaammin. Eveliina Nieminen kertoo  torstain hesarissa  heränneensä omaan ylisuorittamiseensa, kun ei pystynyt enää laulamaan kuten ennen. "Eikä laulua voi pakottaa, sillä se lähtee suoraan sielusta. Jos puskee, ääni ei virtaa vaan on pingottunut." Eveliinan kokemus kuvaa juuri sitä, miksi laulaminen on niin upea tapa ymmärtää itseä paremmin. Koen, että aika usein liike on kaksisuuntainen. Siinä missä mielen ja kehon solmut vaikuttavat ääneen kiristävästi, myös tekniikan rentouttaminen ja ääne