Olen aina ollut kova jännittämään:
Teini-ikäisenä musiikkiopiston huilumatineoissa tärisin niin, että toisen oppilaan äiti kertoi minulle erään esiintymisen jälkeen: "Hyvä, kun oot saanut nyt sen tärinän siirtymään huulista jalkoihin, niin ääni ei enää väpätä niin pahasti" (kiitos vaan tälle rouvalle ikimuistoisesta kommentista!).
Parikymppisenä jäädyin Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen pääsykokeissa pianokokeessa niin, etten muistanut pitkään harjoittelemastani kappaleesta yhtäkkiä mitään.
Näen edelleen painajaisia lentomatkastani Etelä-Afrikkaan, kun olin lähdössä puolen vuoden opiskelijavaihtoon maahan, josta en tuntenut ketään.
Opiskeluaikojen opetusharjoitteluita pelkäsin viikkokausia etukäteen ja keskityin ensimmäisillä tunneilla enemmän käsieni tärinään kuin opetettavaan asiaan ja oppilaisiin.
Tutustuminen nykyiseen mieheeni oli niin jännittävää, että meillä meni puoli vuotta ennen kuin pääsimme ensitapaamisemme jälkeen treffeille (minä pyysin, aivan sekaisin jännityksestä).
Training for Warriorsin ensimmäisissä treeneissä noin vuosi sitten olin niin sekaisin jännityksestä, että kaikki ohjeet sekä alun motivaatiotarina menivät aivan ohi.
Näiden lisäksi olen jännittänyt mm. vähän kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita (mm. opiskelijabileet, uusien ihmisten kohtaaminen), opettamista, kaikkia elämäni esiintymistilanteita, Köpiksessä ryhmän edessä pidettyjä laulutunteja, työhaastatteluita, kaikkea liikunnallista, vuorille kiipeämistä, blogitekstien julkaisua, omien biisien esittelyä bändikavereille, työprojekteja, treffejä ja ihastuksen kohtaamista - lista on loputon.
Vaikka jännittäminen on tuntunut hetkittäin pelottavalta ja hallitsemattomalta, näen kuitenkin jännittämisen nykyään ennen kaikkea positiivisena ilmiönä. Jos katson yllä olevaa listaa, näen miten jokainen jännittävä tilanne on johtanut johonkin hyvään. Ilman kaikkia näitä kokemuksia olisin elänyt aika paljon tylsempää elämää, enkä olisi tässä, missä nyt olen: naimisissa rakkaan mieheni kanssa, ihanien ihmisten ympäröimänä, yrittäjänä, esiintyjänä, opettajana ja kouluttajana.
Aivan liian usein jännittämiseen liitetään häpeää ja pelkästään kielteisiä ajatuksia. Jännittäminen on monille hallitsematon mörkö, joka pilaa huolella valmistellun esiintymistilanteen tai tärkeän tapaamisen. Tosiasiassa jännittämisen kanssa voi tulla ystäväksi ja siitä voi tulla jopa työkalu läsnäolevampiin kohtaamisiin, keskittymiseen ja energiseen esiintymiseen.
En koe olevani riittävän kova asiantuntija jakamaan tässä postauksessa kattavaa vinkkilistaa jännityksen hallintaan; kyse on lopulta aika monimutkaisesta ilmiöstä, jolla on monia eri muotoja. Jaan kuitenkin keinot, jotka minulle ovat toimineet parhaiten:
1. Hyvä valmistautuminen
2. Hengityksen rauhoittaminen ja syventäminen (esim. rauhallinen hengittely sisään ja ulos, keskittyen erityisesti pitkiin uloshengityksiin. Tai vaihtoehtoisesti vain oman hengityksen rytmin hyväksyvä huomaaminen).
3. Esiintymistilanteiden ymmärtäminen vuorovaikutuksena ja tietoinen kontaktin ottaminen yleisöön.
4. Oman jännityksen hyväksyminen ja ymmärtäminen voimavarana -> jännityksen tuoman energian hyödyntäminen
5. Tietoinen hakeutuminen itseä jännittäviin tilanteisiin - jännityksen tunteisiin tottuminen.
6. Virheiden kohtaamisen opettelu ja sen oivaltaminen (uudestaan ja uudestaan), että mokata saa.
Pidän myös paljon ajatuksesta, jonka mukaan jännityksen ja innostuksen tunteet ovat hyvin läheistä sukua toisilleen. Suurin ero on vain se, että jännitys koetaan kielteisenä ja innostus myönteisenä tunteena. Ensi kerralla, kun jännität jotain tilannetta, voit pyrkiä kuvittelemaan, että oletkin asiasta erityisen innostunut. Kiitä samalla itseäsi siitä, että olet hypännyt tilanteeseen, jossa olet jonkin sinulle tärkeän ja merkityksellisen asian äärellä.
Sain hiljattain valtavasti inspiraatiota lukemastani loistavasta kirjasta: Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana / Minna Martin. Martin on Turun yliopistossa toimiva psykologi ja psykoterapeutti, jolla on pitkä kokemus mm. jännittäjäryhmien kanssa toimimisesta. Kirjassa on kuvattu erilaisia jännittämisen muotoja samaistuttavasti, selkeästi ja ymmärrettävästi. Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä jännityksen hallintaan. Lämmin suositus!
Kuvat: Pixabay
Teini-ikäisenä musiikkiopiston huilumatineoissa tärisin niin, että toisen oppilaan äiti kertoi minulle erään esiintymisen jälkeen: "Hyvä, kun oot saanut nyt sen tärinän siirtymään huulista jalkoihin, niin ääni ei enää väpätä niin pahasti" (kiitos vaan tälle rouvalle ikimuistoisesta kommentista!).
Parikymppisenä jäädyin Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen pääsykokeissa pianokokeessa niin, etten muistanut pitkään harjoittelemastani kappaleesta yhtäkkiä mitään.
Näen edelleen painajaisia lentomatkastani Etelä-Afrikkaan, kun olin lähdössä puolen vuoden opiskelijavaihtoon maahan, josta en tuntenut ketään.
Opiskeluaikojen opetusharjoitteluita pelkäsin viikkokausia etukäteen ja keskityin ensimmäisillä tunneilla enemmän käsieni tärinään kuin opetettavaan asiaan ja oppilaisiin.
Tutustuminen nykyiseen mieheeni oli niin jännittävää, että meillä meni puoli vuotta ennen kuin pääsimme ensitapaamisemme jälkeen treffeille (minä pyysin, aivan sekaisin jännityksestä).
Training for Warriorsin ensimmäisissä treeneissä noin vuosi sitten olin niin sekaisin jännityksestä, että kaikki ohjeet sekä alun motivaatiotarina menivät aivan ohi.
Näiden lisäksi olen jännittänyt mm. vähän kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita (mm. opiskelijabileet, uusien ihmisten kohtaaminen), opettamista, kaikkia elämäni esiintymistilanteita, Köpiksessä ryhmän edessä pidettyjä laulutunteja, työhaastatteluita, kaikkea liikunnallista, vuorille kiipeämistä, blogitekstien julkaisua, omien biisien esittelyä bändikavereille, työprojekteja, treffejä ja ihastuksen kohtaamista - lista on loputon.
Vaikka jännittäminen on tuntunut hetkittäin pelottavalta ja hallitsemattomalta, näen kuitenkin jännittämisen nykyään ennen kaikkea positiivisena ilmiönä. Jos katson yllä olevaa listaa, näen miten jokainen jännittävä tilanne on johtanut johonkin hyvään. Ilman kaikkia näitä kokemuksia olisin elänyt aika paljon tylsempää elämää, enkä olisi tässä, missä nyt olen: naimisissa rakkaan mieheni kanssa, ihanien ihmisten ympäröimänä, yrittäjänä, esiintyjänä, opettajana ja kouluttajana.
Aivan liian usein jännittämiseen liitetään häpeää ja pelkästään kielteisiä ajatuksia. Jännittäminen on monille hallitsematon mörkö, joka pilaa huolella valmistellun esiintymistilanteen tai tärkeän tapaamisen. Tosiasiassa jännittämisen kanssa voi tulla ystäväksi ja siitä voi tulla jopa työkalu läsnäolevampiin kohtaamisiin, keskittymiseen ja energiseen esiintymiseen.
En koe olevani riittävän kova asiantuntija jakamaan tässä postauksessa kattavaa vinkkilistaa jännityksen hallintaan; kyse on lopulta aika monimutkaisesta ilmiöstä, jolla on monia eri muotoja. Jaan kuitenkin keinot, jotka minulle ovat toimineet parhaiten:
1. Hyvä valmistautuminen
2. Hengityksen rauhoittaminen ja syventäminen (esim. rauhallinen hengittely sisään ja ulos, keskittyen erityisesti pitkiin uloshengityksiin. Tai vaihtoehtoisesti vain oman hengityksen rytmin hyväksyvä huomaaminen).
3. Esiintymistilanteiden ymmärtäminen vuorovaikutuksena ja tietoinen kontaktin ottaminen yleisöön.
4. Oman jännityksen hyväksyminen ja ymmärtäminen voimavarana -> jännityksen tuoman energian hyödyntäminen
5. Tietoinen hakeutuminen itseä jännittäviin tilanteisiin - jännityksen tunteisiin tottuminen.
6. Virheiden kohtaamisen opettelu ja sen oivaltaminen (uudestaan ja uudestaan), että mokata saa.
Pidän myös paljon ajatuksesta, jonka mukaan jännityksen ja innostuksen tunteet ovat hyvin läheistä sukua toisilleen. Suurin ero on vain se, että jännitys koetaan kielteisenä ja innostus myönteisenä tunteena. Ensi kerralla, kun jännität jotain tilannetta, voit pyrkiä kuvittelemaan, että oletkin asiasta erityisen innostunut. Kiitä samalla itseäsi siitä, että olet hypännyt tilanteeseen, jossa olet jonkin sinulle tärkeän ja merkityksellisen asian äärellä.
Sain hiljattain valtavasti inspiraatiota lukemastani loistavasta kirjasta: Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana / Minna Martin. Martin on Turun yliopistossa toimiva psykologi ja psykoterapeutti, jolla on pitkä kokemus mm. jännittäjäryhmien kanssa toimimisesta. Kirjassa on kuvattu erilaisia jännittämisen muotoja samaistuttavasti, selkeästi ja ymmärrettävästi. Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä jännityksen hallintaan. Lämmin suositus!
Kuvat: Pixabay
Kommentit
Lähetä kommentti