Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis.

Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!)

Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän. 

Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään tuohon yksittäisen opettajan langettamaan tuomioon. (Tietysti oli niitäkin onnekkaita, jotka olivat lapsesta lähtien toisia kopioiden oppineet kuin itsestään - nämä lahjakkaat saivat ehkä esiintyä koulun juhlissa ja nostettiin jalustalle korostamaan sitä, miten toisilla nyt vaan on laulun lahja.)

Nykyään onneksi tiedetään paremmin. Tiedetään muun muuassa, että suurin osa epävireisestä laulusta, eli niin kutsutusta sävelkorvattomasta raakkumisesta johtuu laulutekniikan puutteista, eikä siitä, ettei ihmisellä olisi lahjoja tai sävelkorvaa. Tiedetään, että laulutekniikan treenaaminen on samanlaista pitkäjänteistä lihasmuistin kehittämistä kuin vaikkapa uuden liikuntalajin opettelu. Ja tiedetään, että sitä korvaakin voi treenata kuulemaan musiikista paitsi melodian sävelkorkeudet, myös muut musiikilliset elementit, kuten rytmin ja harmonian. (mm. Ava Numminen, 2005)

Muutamien brittiläisten tutkimusten mukaan pienellä osalla ihmisistä on hankaluuksia erotella kuulonvaraisesti säveltasoja tai muita musiikillisia elementtejä. Tutkimukset niin kutsutusta amusiasta, eli musiikin hahmottamisen häiriöistä, ovat kuitenkin vielä aika lapsen kengissä; niissä ei ole juurikaan tutkittu ihmisen kykyä oppia, vaan testattu jo olemassa olevia taitoja, kuten sitä, kuuleeko tutkittava eroja soitetuissa sävelkorkeuksissa. Synnynnäinen tai aivovaurion tuottama hahmotushäiriö on kuitenkin hyvin harvinainen sekä suhteellisen helppo jäljittää; mikäli kykenet nauttimaan musiikista ja se jäsentyy korvassasi muunakin kuin epäselvänä sävelmössönä, et mitä luultavimmin kärsi amusiasta.

Olemme onnekkaita, koska musiikki ympäröi elämäämme monella tavalla. Kun avaamme radion, katsomme Netflixin sarjoja tai kuljemme kauppakeskuksissa, musiikki soi ympärillämme. Kykymme reagoida musiikkiin kertoo jo paljon siitä, miten luontainen keino musiikki on tunteiden ilmaisuun ja kanavointiin. Harmi kyllä, moni kokee roolinsa vain kuuntelijaksi, sen sijaan, että voisimme laulaa ja musisoida yhdessä. En nimittäin tiedä mitään parempaa keinoa kommunikoida, kokea yhteenkuuluvuutta, kasvattaa empatian kokemusta ja nauttia yhdessäolosta kuin yhdessä musisointi.

On hyvä muistaa myös, että laulamisesta voi nauttia, vaikka ei olisi treenannut ääntään ammattitasolle asti. Olemme nimittäin niin tottuneet kuulemaan kuulokkeistamme huippuunsa treenattuja ja ammattilaistuotantotiimien viilaamia ammattilaulajien esityksiä, että olemme vieraantuneet siitä, miltä ihan tavallinen lauluääni kuulostaa. Siksi moni pettyy ja kuvittelee olevansa lahjaton, jos ei spontaanisti, treenaamatta, kuulostakaan ollenkaan sellaiselta kuin nuo ammattilaiset, joita on tottunut arjessaan kuulemaan.

Miksi ihmeessä sitten laulutaidottomien kannattaisi opetella laulamaan? Miksei jätettäisi laulaminen vain ammattilaisille, kun he kerran osaavat paremmin? Miksi nähdä kaikki se vaiva?

No esimerkiksi siksi, että laulamisesta, ja erityisesti yhdessä laulamisesta, tulee hyvä olo. Laulaminen myös mm. edistää aivojemme terveyttä (aivoliitto) , edistää oppimista ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta (yle),  edistää tunnetaitojen kehittymistä ja elämässä suoriutumista (yle) sekä lievittää stressiä ja pidentää elinvuosia (yle) , noin muutamia hyötyjä mainitakseni.

Olen onnekkaassa asemassa, koska pääsen työssäni todistamaan niitä ihania, sydäntä lämmittäviä hetkiä, kun laulutaidottomaksi itsensä kokeva ensinnäkin uskaltautuu laulutunnille tai -kurssille, ja toiseksi:  kuinka ollakaan, oppii ja kehittyy. Moni yllättyy aidosti sekä omasta kyvystään laulaa, että siitä mielihyvästä, mitä oman äänen kehittäminen voi tuoda omaan arkeen. Silloin tuntuu, että olen saanut paljastaa taas yhdelle uudelle ihmiselle Suuren ja Tärkeän salaisuuden: kaikki voivat oppia ja kehittyä sekä nauttia omasta äänestään.