Siirry pääsisältöön

Ihmisäänien kehityskelpoisuudesta

Aika tavallinen tilanne laulunopettajan arjessa:

Aloitteleva laulaja tulee ensimmäiselle tunnilleen jännittäen hirveästi. Jutellaan haaveista, tavoitteista ja toiveista, tehdään vähän tekniikkaharjoituksia ja treenaillaan jotain laulajan tuomaa kappaletta. Laulaja etenee tunnin aikana hienosti, ja tunnin lopussa häneltä pääsee helpottunut huokaus: 
"Huh, mä selvisin! Pelkäsin etukäteen, ettei mun ääni olis ollenkaan kehityskelpoinen!"

Tätä opettajaa itkettää vähän joka kerta, kun näin käy. (Lopun huokauksella on toki sävyeroja; joskus vielä tunnin lopuksi kysytään, että sano nyt rehellisesti että kannattaako jatkaa? No kannattaa tietenkin!)

Samalla naurattaa kysymyksen absurdius. Minun silmissäni tilanne on aivan sama kuin että joku menisi personal trainerille kysymään, että sano nyt rehellisesti onko mun lihakset kehityskelpoisia?



Olen jauhanut tästä samasta asiasta täällä blogissa ennenkin. Sinun, minun, meidän, teidän, heidän, noiden, niiden ja näiden äänet ovat kaikki upeita, monimutkaisia ja monipuolisia - ja ihan jokaisella meistä riittää kehittymismahdollisuuksia koko loppuelämän ajaksi!

Elämme kulttuurissa, jossa laulamisesta, tuosta meille kaikille aivan luontaisesta itseilmaisun tavasta, on tullut erikoistumisen ala. Ajattelen kaihoten vaihtovuottani Etelä-Afrikassa, jossa suhtautuminen laulamiseen oli aivan erilaista. Kaikki tapaamani ihmiset olivat joskus laulaneet kuorossa - enkä koskaan kuullut kenenkään väittäneen, ettei osaisi laulaa. Tuo maa onkin täynnä toinen toistaan upeampia ja ilmaisuvoimaisempia laulajia.

Kun Suomessa kerron olevani laulunopettaja, saan usein vastaukseksi surullisen "Voi, kunpa mullakin olis lauluääni".  Kun Etelä-Afrikassa kerroin opiskelevani musiikkia ja laulavani, ihmisten silmät kirkastuivat ja he alkoivat jakaa omia kokemuksiaan musiikista. (Voi toki olla, että elin siellä omassa musiikinopiskelijan kuplassani, mutta väitän, että lähtökohtaisesti asenne musiikkiin oli aivan eri kuin täällä meillä).



Äänemme eivät ole ainoastaan kehityskelpoisia. Ajattele erilaisia tietämiäsi ääniä: artisteja eri musiikin genreistä, eri kieliin ja kulttuureihin liittyviä puhetapoja, animaatioiden dubbaajia, imitaattoreita, vauvoja, lapsia, vanhuksia - sitä kuinka valtavan monella tapaa ihminen voikaan käyttää ääntään! Ajattele, että kaikki nämä äänenkäytön tavat ovat sinunkin ulottuvillasi. Elämme niin onnekasta aikaa, että tieto ihmisäänestä on laajentunut valtavasti ja voimme nykyisillä metodeilla todella löytää nämä kaikki ulottuvuudet äänestämme, kun vaan riittävästi kahmimme tietoa ja treenaamme.

"Never stop exploring", lukee muistutuksena laulustudioni seinällä. Eihän anneta mielemme estää meitä kokeilemasta ja tutkimasta, mihin kaikkeen tämä ihmisääni yltää!



(kuvat: pixabay)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan