Naurattaa (ja vähän itkettää) kertoa, mutta otsikon kaltaisia kysymyksiä olen kuullut viimeisen vuoden aikana monta.
Moni todella kuvittelee, että laulutunneille kannattaa tulla vain, jos osaa jo valmiiksi laulaa. Pistetään tälle harhaluulolle nyt päätös:
Olen aina mielettömän onnellinen, jos joku laulupelkoinen ja (usein vain omasta mielestään) laulutaidoton tyyppi tulee tunneilleni. Aloittelijoiden kanssa työskentely on usein palkitsevaa, kun saa toisen oivaltamaan jotain uutta omasta äänestään.
Ääni on iso osa jokaisen identiteettiä ja omaan ääneen tutustumisesta voi olla suuri ilo, vaikkei tähtäisi muuhun kuin siihen, että alkaa pikkuhiljaa pitämään laulamisesta ja omasta äänestään.
Jos siis kuulut joukkoon "voi, mäkin niin tahtoisin laulaa, mutta en osaa ollenkaan", niin varaa saman tien ensimmäinen laulutuntisi!
Moni todella kuvittelee, että laulutunneille kannattaa tulla vain, jos osaa jo valmiiksi laulaa. Pistetään tälle harhaluulolle nyt päätös:
Laulutunneille saa ja kannattaa tulla, vaikka ei osaisi laulaa ollenkaan.
Oikeus laulamiseen kuuluu kaikille; myös niille, joilla on ollut koulussa laulukokeesta nelonen (onneksi laulukokeita ei juuri enää pidetä!), niille jotka on aina hiljennetty ja kaikille niille, jotka kokevat olevansa epämusikaalisia, rumaäänisiä ja toivottomia raakkujia.Olen aina mielettömän onnellinen, jos joku laulupelkoinen ja (usein vain omasta mielestään) laulutaidoton tyyppi tulee tunneilleni. Aloittelijoiden kanssa työskentely on usein palkitsevaa, kun saa toisen oivaltamaan jotain uutta omasta äänestään.
Ääni on iso osa jokaisen identiteettiä ja omaan ääneen tutustumisesta voi olla suuri ilo, vaikkei tähtäisi muuhun kuin siihen, että alkaa pikkuhiljaa pitämään laulamisesta ja omasta äänestään.
Jos siis kuulut joukkoon "voi, mäkin niin tahtoisin laulaa, mutta en osaa ollenkaan", niin varaa saman tien ensimmäinen laulutuntisi!
Kommentit
Lähetä kommentti