Siirry pääsisältöön

Kiitos, rakas ääneni!

Aivan liian usein olen törmännyt tilanteisiin, joissa ihmiset puhuvat häveten, vihaten tai vähätellen omasta äänestään.

Oma ääni on tylsä, ruma, ällöttävä, liian hiljainen, liian voimakas, liian kireä, monotoninen, yksipuolinen, hallitsematon ja kaikin puolin jollain epämääräisellä tavalla vääränlainen.

Minullakin oli joskus tapana sättiä jatkuvasti omaa ääntäni ja olla valtavan ilkeä sitä kohtaan. Se ei tietenkään koskaan edistänyt ääneni toimimista, vaan aiheutti turhaa kireyttä äänenkäyttöön ja ennenkaikkea sai minut puhumaan ja laulamaan mahdollisimman hiljaa, itseäni samalla pienentäen.

Mitä jos kokeilisitkin hetken olla omaa ääntäsi kohtaan rakastava? Millaisia kiitoksia silloin voisit sanoa äänellesi?



Olen itse harjoitellut tätä taitoa siitä lähtien, kun huomasin, etten ole ollut ääntäni kohtaan ihan reilu.
Omat kiitokseni kuuluvat tänään näin:

KIITOS, rakas ääneni, 
kun saan ilmaista ajatuksiani,
kun osaat ilmaista tunteita silloinkin, kun sanat eivät riitä,
kun saan laulaa,
kun voin kokea yhteenkuuluvuutta laulaessani yhdessä muiden kanssa,
kun voin huutaa,
kun voin kuiskata pehmeästi,
kun voin nauraa ääneen,
kun voin käydä pitkiä keskusteluja viinilasin äärellä,
kun voin opettaa,
kun voin keikkailla,
kun kerrot minulle, jos joskus menee vähän liian lujaa ja on aika pysähtyä,
kun kieltäydyt toimimasta, jos ylisuoritan ja olen itselleni liian ankara,

- kun olet olemassa ja annat minulle välineen kokea yhteyttä tunteisiini, itseeni ja ihmisiin ympärilläni.



Oma ääni ei ole itsestäänselvyys. On uskomattoman hienoa, että meille ihmisille on kehittynyt niin monipuolinen äänenmuodostuskoneisto, että voimme puhua, vaihdella joustavasti äänen volyymiä ja korkeutta - ja laulaa.

Parasta tässä kaikessa on, että kun opimme suhtautumaan omaan ääneemme rakastavasti, sekin alkaa toimia paremmin puolestamme - äänenkäytön ongelmat kun yleensä syntyvät stressistä, ylisuorittamisesta ja turhista jännityksistä kehossamme.

Kiitä tänään ääntäsi - jos et muusta, niin vaikka pelkästään siitä, että sinulla on sellainen.



Kuvat: Pixabay (ja linnut, koska niitä tarkkailemalla voi oppia paljon)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan