Siirry pääsisältöön

Opettaja: maailman paras ammatti

Teini-ikäiset oppilaani ovat muutaman kerran kysyneet minulta, että miksi oikein tahdoin opettajaksi? Rakastan vastata tähän kysymykseen, koska pääsen puhumaan siitä, mikä minulle on elämässä tärkeää ja mitä rakastan tehdä työkseni. (Toisin sanoen vastaukset ovat sen verran pitkiä, etteivät uskalla kysellä mitään vähään aikaan.) Eli täältä pesee tärkeimmät syyt, miksi minä opetan:

1. Opettaessa tapaa hirveästi aivan mahtavia tyyppejä. Opetan tällä hetkellä yläkoulussa ja voin kertoa, että  teinit ovat ihania. Se tunteen palo, energia, vauhdilla etenevä muutos ja kehitys, aitous, haavoittuvuus, luovuus, kekseliäisyys, huumori, rehellisyys... Rakastan. Ja kaikki lauluoppilaat, joilla kaikilla on oma ääni ja ilmaisutapa ja kyky tuoda musiikin kautta esiin jotain ainutlaatuista itsestään. <3

2. Opettaessa pääsee tukemaan, kannustamaan, rohkaisemaan - ja juhlimaan onnistumisia oppilaiden kanssa yhdessä. Opettajana pääsen sivustaseuraajaksi ja kanssakulkijaksi aivan valtavan hienoihin kehityspolkuihin. On joka kerta upeaa nähdä ja kuulla, kun oppilaat ylittävät itseään, uskaltavat aina enemmän ja oppivat uutta.

3. Opettaessa pääsee välittämään ja rakastamaan - asioita, jotka koen elämässä tosi tärkeiksi. Voin rehellisesti sanoa, että välitän jokaisesta oppilaastani todella paljon ja tunnen sellaista vähän äidillistä pedagogista rakkautta kaikkia kohtaan.

4. Päivät ovat täynnä tunteita. Iloa, surua, pettymyksiä, onnistumisia, toivoa, epätoivoa, rakkautta ja onnea.. Pidän työstä, jossa tunteet ovat läsnä, eikä aika käy tylsäksi, vaikka toki toisinaan tuntuukin, että asiat menevät liikaakin ihon alle.

5. Opettaessa olen läsnä hetkessä. Kun olen oppilaiden kanssa, en ikinä mieti muita asioita, vaan mieli rauhoittuu hetkeen saman tien, kun opetustilanne alkaa. Omat ongelmat, surkea sää tai väsynyt fiilis katoavat mielestä aina opettaessa.

6. Opettaminen on tärkeää. Ajattelin joskus, että tahdon parantaa maailmaa, enkä siksi tahdo opettajaksi. Nykyään ajattelen, että tahdon opettajaksi osin myös siksi, että tahdon parantaa maailmaa. Oppiminen, koulutus, luovuus, itsensä kehittäminen, hyvinvoinnin tukeminen - nämä kaikki ovat asioita, joita pidän tärkeinä ja joita pyrin edistämään.

7. Opettaessa saa toteuttaa myös itseään ja olla luova. Opetuksen suunnittelu, ratkaisujen keksiminen, produktiot, improvisointi - nämä kaikki ovat osa opettajuutta ja tekevät työstä inspiroivaa ja kiinnostavaa (kunhan vaan sitä luovuutta myös muistaa hyödyntää).

8. Opettajan työ nyt vaan on paras työ koko maailmassa. Kaikissa muodoissaan; ryhmille, yksityistunneille, aikuisille, lapsille... En vaihtaisi sitä mihinkään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan