Siirry pääsisältöön

Maailman tykein opetusmetodi: rakkaus

Jos opetusfilosofiani voisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi rakkaus. Kuulostaa ehkä ihan aavistuksen kornilta, mutta se on todellisuudessa juuri se suurin asia, johon tahdon oman opetusfilosofiani perustaa: rakkaus opettamiseen, rakkaus oppilaisiin, rakkaus opettamiini asioihin, rakkaus musiikkiin, elämään ja ihmisiin.

Yksi suomalaisen kasvatustieteen hienoimmista saavutuksista on se, että täällä on nostettu esiin pedagogisen rakkauden käsite:
"Pedagogisen rakkauden mukaisessa kasvatuksessa opettajan tulisi tukea yksilön minuuden kasvua ja uskoa jokaisessa opiskelijassa olevaan arvokkaaseen ytimeen ja sen esille tulemiseen. Ei muokata kasvatettavasta kasvattajansa kopiota." (Salonen 2006)

sister-2400342_1920.jpg

Olen aina vierastanut ajatusta, jonka mukaan opettajan pitäisi olla oppilasta korkeampi auktoriteetti ja asiantuntija, joka kaataa oppilaaseen osaamista ja tietoa. Tämä on tietysti kasvatustieteen nykytuulienkin mukaan hyvin vanhanaikainen käsitys opettamisesta; nykyään puhutaan mieluummin vaikkapa ilmiöpohjaisesta ja tutkivasta oppimisesta, jossa oppilaat aktiivisina toimijoina tutustuvat opeteltaviin ilmiöihin itse ja opettaja kulkee vierellä opastamassa.

Näen oman roolini laulunopettajana juuri tällaisena;  olen vieressä ja tukena ja tarjoan samalla teknisiä työkaluja laulajan tavoitteiden saavuttamiseen. En yritä tehdä laulajista itseni kopioita tai opettaa heille tiettyä estetiikkaa siitä, miten heidän pitäisi ääntään käyttää. Pyrin tukemaan jokaisen artistista kasvuprosessia ja tarjoamaan hyväksyntää ja rohkaisua. Minun tunneillani saa olla juuri sellainen kuin on; juuri niin kesken ja juuri niin omanlaisensa kuin tahtoo.

Monet tulevat tunneilleni pyytämään minun mielipidettäni siitä, millaisia kappaleita ja millä tavalla heidän tulisi oppia laulamaan. Aina toisinaan joudun tuottamaan pettymyksen ja heittämään pallon laulajalle. Kysyn, että millainen laulaja tahtoisit olla, jos maailmassa ei olisi mitään rajoituksia? Yleensä tähän kysymykseen löytyy aina jokin vastaus, jonka suuntaa voidaan lähteä yhdessä etsimään.

family-2609525_1920.jpg

Rakkaus pedagogisena ajattelutapana ei tarkoita sitä, että opetuksella ei olisi sisältöä ja kaikki perustuisi pelkkään kannustukseen. Se ei tarkoita kunnianhimon puutetta tai tavoitteetonta lauleskelua. Päinvastoin; rakkaus opettaa kuuntelemaan toista ja etsimään juuri sen tien, jota toisen on hyvä kulkea. Se opettaa tukemaan toisen persoonaa ja omaa tapaa olla ja löytämään toisesta ne kaikkein suurimmat vahvuudet.

Suurin onnistumiseni opettajana on, kun laulajalle alkaa syntyä omia mielipiteitä siitä, mikä toimii tai ei toimi ja millaisen laulusaundin hän tahtoo itselleen kehittää. Silloin tiedän, että laulaja on löytämässä oman suuntansa ja on oppinut ymmärtämään, että hänenkin äänellään on rajattomat mahdollisuudet persoonalliseen ja monipuoliseen ilmaisuun - ja juuri hänen tyylinsä tehdä asioita tekee hänestä rakastettavan, persoonallisen ja upean laulajan.




(kuvat: Pixabay)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan