Jos opetusfilosofiani voisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi rakkaus. Kuulostaa ehkä ihan aavistuksen kornilta, mutta se on todellisuudessa juuri se suurin asia, johon tahdon oman opetusfilosofiani perustaa: rakkaus opettamiseen, rakkaus oppilaisiin, rakkaus opettamiini asioihin, rakkaus musiikkiin, elämään ja ihmisiin.
Yksi suomalaisen kasvatustieteen hienoimmista saavutuksista on se, että täällä on nostettu esiin pedagogisen rakkauden käsite:
"Pedagogisen rakkauden mukaisessa kasvatuksessa opettajan tulisi tukea yksilön minuuden kasvua ja uskoa jokaisessa opiskelijassa olevaan arvokkaaseen ytimeen ja sen esille tulemiseen. Ei muokata kasvatettavasta kasvattajansa kopiota." (Salonen 2006)
Olen aina vierastanut ajatusta, jonka mukaan opettajan pitäisi olla oppilasta korkeampi auktoriteetti ja asiantuntija, joka kaataa oppilaaseen osaamista ja tietoa. Tämä on tietysti kasvatustieteen nykytuulienkin mukaan hyvin vanhanaikainen käsitys opettamisesta; nykyään puhutaan mieluummin vaikkapa ilmiöpohjaisesta ja tutkivasta oppimisesta, jossa oppilaat aktiivisina toimijoina tutustuvat opeteltaviin ilmiöihin itse ja opettaja kulkee vierellä opastamassa.
Näen oman roolini laulunopettajana juuri tällaisena; olen vieressä ja tukena ja tarjoan samalla teknisiä työkaluja laulajan tavoitteiden saavuttamiseen. En yritä tehdä laulajista itseni kopioita tai opettaa heille tiettyä estetiikkaa siitä, miten heidän pitäisi ääntään käyttää. Pyrin tukemaan jokaisen artistista kasvuprosessia ja tarjoamaan hyväksyntää ja rohkaisua. Minun tunneillani saa olla juuri sellainen kuin on; juuri niin kesken ja juuri niin omanlaisensa kuin tahtoo.
Monet tulevat tunneilleni pyytämään minun mielipidettäni siitä, millaisia kappaleita ja millä tavalla heidän tulisi oppia laulamaan. Aina toisinaan joudun tuottamaan pettymyksen ja heittämään pallon laulajalle. Kysyn, että millainen laulaja tahtoisit olla, jos maailmassa ei olisi mitään rajoituksia? Yleensä tähän kysymykseen löytyy aina jokin vastaus, jonka suuntaa voidaan lähteä yhdessä etsimään.
Rakkaus pedagogisena ajattelutapana ei tarkoita sitä, että opetuksella ei olisi sisältöä ja kaikki perustuisi pelkkään kannustukseen. Se ei tarkoita kunnianhimon puutetta tai tavoitteetonta lauleskelua. Päinvastoin; rakkaus opettaa kuuntelemaan toista ja etsimään juuri sen tien, jota toisen on hyvä kulkea. Se opettaa tukemaan toisen persoonaa ja omaa tapaa olla ja löytämään toisesta ne kaikkein suurimmat vahvuudet.
Suurin onnistumiseni opettajana on, kun laulajalle alkaa syntyä omia mielipiteitä siitä, mikä toimii tai ei toimi ja millaisen laulusaundin hän tahtoo itselleen kehittää. Silloin tiedän, että laulaja on löytämässä oman suuntansa ja on oppinut ymmärtämään, että hänenkin äänellään on rajattomat mahdollisuudet persoonalliseen ja monipuoliseen ilmaisuun - ja juuri hänen tyylinsä tehdä asioita tekee hänestä rakastettavan, persoonallisen ja upean laulajan.
(kuvat: Pixabay)
Yksi suomalaisen kasvatustieteen hienoimmista saavutuksista on se, että täällä on nostettu esiin pedagogisen rakkauden käsite:
"Pedagogisen rakkauden mukaisessa kasvatuksessa opettajan tulisi tukea yksilön minuuden kasvua ja uskoa jokaisessa opiskelijassa olevaan arvokkaaseen ytimeen ja sen esille tulemiseen. Ei muokata kasvatettavasta kasvattajansa kopiota." (Salonen 2006)
Olen aina vierastanut ajatusta, jonka mukaan opettajan pitäisi olla oppilasta korkeampi auktoriteetti ja asiantuntija, joka kaataa oppilaaseen osaamista ja tietoa. Tämä on tietysti kasvatustieteen nykytuulienkin mukaan hyvin vanhanaikainen käsitys opettamisesta; nykyään puhutaan mieluummin vaikkapa ilmiöpohjaisesta ja tutkivasta oppimisesta, jossa oppilaat aktiivisina toimijoina tutustuvat opeteltaviin ilmiöihin itse ja opettaja kulkee vierellä opastamassa.
Näen oman roolini laulunopettajana juuri tällaisena; olen vieressä ja tukena ja tarjoan samalla teknisiä työkaluja laulajan tavoitteiden saavuttamiseen. En yritä tehdä laulajista itseni kopioita tai opettaa heille tiettyä estetiikkaa siitä, miten heidän pitäisi ääntään käyttää. Pyrin tukemaan jokaisen artistista kasvuprosessia ja tarjoamaan hyväksyntää ja rohkaisua. Minun tunneillani saa olla juuri sellainen kuin on; juuri niin kesken ja juuri niin omanlaisensa kuin tahtoo.
Monet tulevat tunneilleni pyytämään minun mielipidettäni siitä, millaisia kappaleita ja millä tavalla heidän tulisi oppia laulamaan. Aina toisinaan joudun tuottamaan pettymyksen ja heittämään pallon laulajalle. Kysyn, että millainen laulaja tahtoisit olla, jos maailmassa ei olisi mitään rajoituksia? Yleensä tähän kysymykseen löytyy aina jokin vastaus, jonka suuntaa voidaan lähteä yhdessä etsimään.
Rakkaus pedagogisena ajattelutapana ei tarkoita sitä, että opetuksella ei olisi sisältöä ja kaikki perustuisi pelkkään kannustukseen. Se ei tarkoita kunnianhimon puutetta tai tavoitteetonta lauleskelua. Päinvastoin; rakkaus opettaa kuuntelemaan toista ja etsimään juuri sen tien, jota toisen on hyvä kulkea. Se opettaa tukemaan toisen persoonaa ja omaa tapaa olla ja löytämään toisesta ne kaikkein suurimmat vahvuudet.
Suurin onnistumiseni opettajana on, kun laulajalle alkaa syntyä omia mielipiteitä siitä, mikä toimii tai ei toimi ja millaisen laulusaundin hän tahtoo itselleen kehittää. Silloin tiedän, että laulaja on löytämässä oman suuntansa ja on oppinut ymmärtämään, että hänenkin äänellään on rajattomat mahdollisuudet persoonalliseen ja monipuoliseen ilmaisuun - ja juuri hänen tyylinsä tehdä asioita tekee hänestä rakastettavan, persoonallisen ja upean laulajan.
(kuvat: Pixabay)
Kommentit
Lähetä kommentti