Olen pohtinut viime aikoina paljon rohkeutta. Olen nähnyt sitä ympärilläni joka puolella; oppilaissa, jotka uskaltavat ilmaista itseään ja ajatuksiaan, ystävissä, jotka uskaltavat näyttää oman haavoittuvuutensa, opiskelukavereissa, jotka purkavat tunteitaan laulaessaan julkisesti, upeissa artisteissa, jotka laittavat itsensä likoon yleisön edessä, ihmisissä, jotka uskaltavat puhua kipukohdistaan ja kohdata toisensa avoimesti ja arkipäivän sankareissa, jotka uskaltavat kulkea kohti omia unelmiaan tai puolustaa toisten oikeuksia unelmiin.
Koen nykyään, että pelko ja jännittäminen ovat tärkeitä tunteita. Ne kertovat meille siitä, että olemme jonkun meille merkittävän ja tärkeän asian äärellä - on kyse sitten elämästä ja kuolemasta tai jostain pienemmästä, kuten vaikka jonkun oman unelman toteutumisesta. Tuskin koskaan jännitämme asioita, jotka ovat meille täysin yhdentekeviä.
Olin syksyllä luennolla, jolla käsiteltiin rohkeutta. Luennon ydinsanomana oli, että harjoitellessaan rohkeutta yhdellä elämänalueella, tulee samalla lisänneeksi rohkeutta kaikilla muillakin elämänalueilla. Päivittäisiä harjoituksia voivat olla vaikkapa tuntemattomille jutteleminen, bussikuskin kiittäminen, avun tarjoaminen, esiintyminen, julkinen puhuminen, karaoke tai tanssitunneilla käyminen.
Kun siis seuraavan kerran ylität itsesi jossain pienessäkin arkisessa asiassa, voit kiittää itseäsi siitä, että keräsit itsellesi taas vähän lisää rohkeutta.

Kommentit
Lähetä kommentti