Siirry pääsisältöön

Rakkaudesta ja musiikin voimasta

Viikko sitten sain aamukahvia hörppiessäni kuunnella puhelimestani Joel Hallikaisen pehmeää ääntä. Juttelimme musiikin voimasta, vanhuudesta, kunniakansalaisuudesta, maailmanparantamisesta ja rakkaudesta - eipä olisi päivä voinut paremmin alkaa!

Tämän keskustelun pääpointit voi nyt lukea #musiikinvoima-blogin puolelta: https://www.musiikinvoima.fi/ilonpisara_tuo_musiikin_hoivakoteihin/ .

Lisäyksenä tuohon tekstiin on pakko vielä hehkuttaa, kuinka upea tyyppi Joel on; koko keskustelusta huokui sellainen hyväsydämisyys ja aitous, että sydän suli haastattelua läpi käydessäni.

Kirjoittelen nykyisin välillä tähän musiikinvoima-blogiin, jonka keskiössä on musiikki osana muistisairauksien hoitoa ja vanhusten hoivaa. Vahvasti suosittelen tutustumaan tähän blogiin muutenkin - sieltä löytyy valtavan kiinnostavia haastatteluja!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päi...

Mitä tahtoisin jokaisen teinin tietävän

Olen jäämässä ensi vuodeksi virkavapaalle yläkoulun opettajan työstäni. Tunnelmat ovat samaan aikaan onnelliset, haikeat, surulliset, kiitolliset, innostuneet, odottavaiset ja jännittyneet. Ennen kaikkea ajattelen oppilaitani jatkuvasti. Käyn läpi hyviä muistoja ja sätin itseäni aamuöisin niistä hetkistä, kun en ole osannut huomioida kaikkia tarpeeksi. Koen oloni riittämättömäksi, koska en ole ehtinyt sanoa kaikille taakse jääville oppilaille kunnollisia hyvästejä. En tiedä, miten saisin kaikille vanhoille oppilailleni kerrottua, miten paljon heistä pidän ja välitän ja miten upeita tyyppejä he ovat. Tässä siis julkinen viesti, jonka tahtoisin välittää tiedoksi kaikille Suomen teineille: Olet ihana. Ihan sama, miten hukassa olet itsesi kanssa / millaisia tunnekuohuja koet / miltä näytät tai missä asioissa olet hyvä tai huono. Olet ihana, koska me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltamme ihania. Uskalla olla auki. Teini-ikä on kaikissa tunnekuohuissaan ja kasvukivuissaan vaikea ikä...

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn...