Siirry pääsisältöön

Oikeus omaan ääneen

Olen aina rakastanut laulamista, mutta koin vielä muutama vuosi sitten, ettei minusta olisi ”oikeaksi” laulajaksi. Pidin ääntäni rajallisena ja hiljaisena, enkä koskaan löytänyt tekniikkaa, johon olisin ollut tyytyväinen. Pelkäsin kuollakseni virheitä tai sitä, että laulaisin epäpuhtaasti tai rumasti. Viimeisen vuoden aikana nämä käsitykset ovat saaneet lentää roskakoriin. Olen oppinut arvostamaan sitä, että minulla on oma, rakas ja ainutlaatuinen ääneni, jonka kautta saan ilmaista itseäni juuri niinkuin itse tahdon - ja saanut työkaluja, joiden avulla uskomus oman ääneni rajallisuudesta on saanut unohtua.

Complete Vocal Techniquessa minua kiehtoo eniten sen filosofia ja pedagoginen lähestymistapa, jossa kaikki ilmaisutavat ovat sallittuja. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää, kaunista tai rumaa tai asioita, jotka jokaisen laulajan pitäisi hallita. Ei tutkintovaatimuksia, ei paineita tyylinmukaisuudesta - ei rajoituksia suuntaan tai toiseen. On vain lukematon määrä työkaluja, joilla laulaja saatetaan kohti hänen omia toiveitaan ja tavoitteitaan. Nimen ”complete” viittaa siihen, että CVT-pedagogiikka pyrkii tarjoamaan välineet kaikkien mahdollisten äänenkäytön tapojen tuottamiseen terveellä tavalla; oli sitten tavoitteena laulaa oopperaa, heviä, soulia, jazzia, rockia tai punkia - tai löytää itselleen laulusaundi, jonka kanssa tuntee olonsa hyväksi ja kotoisaksi.

singing_lesson_marieke.jpg

Ensimmäisessä CVT-opettajaseminaarissamme meille tehtiin heti selväksi, että "the teacher has no taste". Tällä tarkoitetaan, että opettajan tehtävänä ei ole asettaa oppilasta mihinkään tiettyyn muottiin tai rajoittaa laulajan itseilmaisua kertomalla, mikä omasta mielestä kuulostaisi hyvältä. Päinvastoin pyritään auttamaan laulajaa löytämään se tapa laulaa, joka hänestä itsestään tuntuu parhaalta. Opettajan tehtävä on tarjota vaihtoehtoja ja työkaluja ja antaa oppilaan löytää oma kapasiteettinsa ja potentiaalinsa laulajana. Ja tietysti tukea ja kannustaa sekä pitää huolta siitä, että tekniikka saavutetaan terveesti ja ääntä vahingoittamatta.

Kuluneen vuoden aikana olen toistuvasti muistuttanut itseäni siitä, ettei laulamisessa ole kyse täydellisyyden tavoittelusta, taidokkuudesta tai tyylinmukaisuuden orjallisesta noudattamisesta. Kyse on itseilmaisusta ja kontaktin luomisesta omiin tunteisiin ja toisiin ihmisiin. Kaikki luovaa työtä tekevät tietävät, että liika perfektionismi tai ulkoisiin muotteihin kiinnittyminen ovat luovuuden pahimpia vihollisia. Omien musiikillisten mieltymysten löytäminen ja omien tavoitteiden luominen niiden kautta sen sijaan auttavat löytämään jokaisen laulajan oman tyylin ilmaista itseään ja olemaan yhteydessä omiin tunteisiinsa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan