Siirry pääsisältöön

Laulaminen on ihmisoikeus

Kaikilla tulisi olla oikeus ilmaista itseään vapaasti.

Löytää kanava, jonka kautta tunteet saavat virrata, suodattamatta ja säätelemättä.

Saada mahdollisuus näyttää haavoittuvuutensa, rohkeutensa, rakkautensa, vihansa ja surunsa.

Kaikilla tulisi olla oikeus tulla joskus kuulluksi. Omana itsenään ja kaikissa niissä monissa puolissa, joita meissä jokaisessa on.

Tahtoisin elää sellaisessa maailmassa, jossa uskaltaisimme kohdata toisiamme avoimemmin ja rehellisemmin. Jossa emme olisi niin huolissamme omasta asemastamme ja omasta uskottavuudestamme. Antaisimme toisillemme mahdollisuuden olla mitä vain, mitä tahdomme olla.

img_20160724_165228.jpg

Luin Laura Airolan kauniin lauantaiesseen eilisen hesarista, ja se nostatti pintaan monenlaisia tunteita. Huomaan, että hätkähdän joka kerta, kun joku sanoo, että  musiikki ja musisointi kuuluvat kaikille. Omassa kuplassani tämä on ollut jo pitkään niin suuri itsestäänselvyys, että sen sanominen on tuntunut mitättömältä. Musiikki (ja mikä tahansa luova tekeminen) on mielestäni jotain niin perimmäistä ja jokaiseen ihmiseen kuuluvaa, että sydäntäni särkee joka kerta, kun kuulen tarinoita, joissa joku kokee, ettei ole riittävän taitava tai lahjakas laulaakseen, soittaakseen tai tehdäkseen ylipäätään mitään luovaa.

Olin tänään keikalla, jossa vedimme yleisölle myös yhteislaulua. Liikutun joka kerta siitä, miten tunteella monet laulavat mukana yhteislaulutilaisuuksissa. Jotkut kovaan ääneen, toiset niin hiljaa, ettei vieruskaveri vain kuulisi. Ja sitten on se porukka, jotka kokevat, ettei laulaminen kuulu heille. Ne tyypit, jotka ovat saaneet koulun laulukokeesta kuutosen/ joiden laulutaidoille on avoimesti naureskeltu / jotka eivät ole koskaan uskaltaneet avata suutaan julkisesti. (Ja tietysti myös ne harvat, joilla on itseilmaisuun muita kanavia ja jotka eivät välttämättä kaipaa laulamista elämäänsä. Sekin on ihan ok.)

img_20160724_165234.jpg

Tahtoisin elää maailmassa, jossa jokainen voi olla laulaja, tanssija, urheilija, taiteilija, tutkija, näyttelijä, runoilija, kirjailija tai keksijä - luovaa toimintaa ei voida niputtaa vain pitkään harjoittelulle omistautuneiden tai jo lapsesta asti osaamisessaan loistavien ihmisten oikeudeksi. Kuten Airolakin kirjoittaa: on hienoa, että meillä on taitavia ammattilaisia, mutta se ei tarkoita, etteikö kaikilla tulisi olla oikeus tehdä, luoda ja ilmaista itseään. Kukaan ei koskaan ole luovuudessa nelosen tai naureskelun arvoinen tai huono ilmaisemaan itseään - eikös se ole aikamoinen paradoksi, kun sitä tarkemmin ajattelee?

Kuka oletkaan, toivon, että sinulla on jokin kanava itseilmaisuun ja että ympäriltäsi löytyy ihmisiä, jotka kannustavat sinua siihen, olit sitten mestari, ensi askeliaan ottava aloittelija tai ihan omalla stailillaan vetelevä oman tiensä kulkija.


(kuvat: Ilkka Ferm)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päi...

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn...

Pro-vinkki: rakastu musiikkiin

Viime aikoina olen jotenkin taas palannut opetuksessa ja musiikin tekemisessä siihen, mikä on oleellista. (Rakastamani) teknisen nörtteilyn sijaan olen ehdottanut oppilaille toistuvasti, että josko välillä keskityttäisiin tekstiin ja tulkintaan - minkä vuoksi olen päässyt todistamaan todella tunteikkaita ja voimakkaita hetkiä laulutunneilla, kuoroissa, ja vähän itsekin laulaessani. Laulaminen ja äänen treenaaminen on aina tasapainottelua teknisen kikkailun ja tunteikkaan tulkinnan välillä. Ihannetapauksessa tekniikka valjastetaan palvelemaan tulkintaa, eli äänestä etsitään teknisillä työkaluilla lisää dynamiikkaa ja ilmaisuvoimaa, jota sitten käytetään, kun tahdotaan ilmaista suuria tunteita. Millään teknisillä välineillä ei kuitenkaan voida uskottavasti esittää tunteiden ilmaisua - sen aidon tunteen on oltava mukana , jos tahdotaan koskettaa kuulijaa tai saada jotain aidosti liikahtamaan itsessä. Tulkintaan on monia hyviä työkaluja, kuten tekstin huolellinen läpikäyminen ja sen ...