Kaikilla tulisi olla oikeus ilmaista itseään vapaasti.
Löytää kanava, jonka kautta tunteet saavat virrata, suodattamatta ja säätelemättä.
Saada mahdollisuus näyttää haavoittuvuutensa, rohkeutensa, rakkautensa, vihansa ja surunsa.
Kaikilla tulisi olla oikeus tulla joskus kuulluksi. Omana itsenään ja kaikissa niissä monissa puolissa, joita meissä jokaisessa on.
Tahtoisin elää sellaisessa maailmassa, jossa uskaltaisimme kohdata toisiamme avoimemmin ja rehellisemmin. Jossa emme olisi niin huolissamme omasta asemastamme ja omasta uskottavuudestamme. Antaisimme toisillemme mahdollisuuden olla mitä vain, mitä tahdomme olla.
Luin Laura Airolan kauniin lauantaiesseen eilisen hesarista, ja se nostatti pintaan monenlaisia tunteita. Huomaan, että hätkähdän joka kerta, kun joku sanoo, että musiikki ja musisointi kuuluvat kaikille. Omassa kuplassani tämä on ollut jo pitkään niin suuri itsestäänselvyys, että sen sanominen on tuntunut mitättömältä. Musiikki (ja mikä tahansa luova tekeminen) on mielestäni jotain niin perimmäistä ja jokaiseen ihmiseen kuuluvaa, että sydäntäni särkee joka kerta, kun kuulen tarinoita, joissa joku kokee, ettei ole riittävän taitava tai lahjakas laulaakseen, soittaakseen tai tehdäkseen ylipäätään mitään luovaa.
Olin tänään keikalla, jossa vedimme yleisölle myös yhteislaulua. Liikutun joka kerta siitä, miten tunteella monet laulavat mukana yhteislaulutilaisuuksissa. Jotkut kovaan ääneen, toiset niin hiljaa, ettei vieruskaveri vain kuulisi. Ja sitten on se porukka, jotka kokevat, ettei laulaminen kuulu heille. Ne tyypit, jotka ovat saaneet koulun laulukokeesta kuutosen/ joiden laulutaidoille on avoimesti naureskeltu / jotka eivät ole koskaan uskaltaneet avata suutaan julkisesti. (Ja tietysti myös ne harvat, joilla on itseilmaisuun muita kanavia ja jotka eivät välttämättä kaipaa laulamista elämäänsä. Sekin on ihan ok.)
Tahtoisin elää maailmassa, jossa jokainen voi olla laulaja, tanssija, urheilija, taiteilija, tutkija, näyttelijä, runoilija, kirjailija tai keksijä - luovaa toimintaa ei voida niputtaa vain pitkään harjoittelulle omistautuneiden tai jo lapsesta asti osaamisessaan loistavien ihmisten oikeudeksi. Kuten Airolakin kirjoittaa: on hienoa, että meillä on taitavia ammattilaisia, mutta se ei tarkoita, etteikö kaikilla tulisi olla oikeus tehdä, luoda ja ilmaista itseään. Kukaan ei koskaan ole luovuudessa nelosen tai naureskelun arvoinen tai huono ilmaisemaan itseään - eikös se ole aikamoinen paradoksi, kun sitä tarkemmin ajattelee?
Kuka oletkaan, toivon, että sinulla on jokin kanava itseilmaisuun ja että ympäriltäsi löytyy ihmisiä, jotka kannustavat sinua siihen, olit sitten mestari, ensi askeliaan ottava aloittelija tai ihan omalla stailillaan vetelevä oman tiensä kulkija.
(kuvat: Ilkka Ferm)
Löytää kanava, jonka kautta tunteet saavat virrata, suodattamatta ja säätelemättä.
Saada mahdollisuus näyttää haavoittuvuutensa, rohkeutensa, rakkautensa, vihansa ja surunsa.
Kaikilla tulisi olla oikeus tulla joskus kuulluksi. Omana itsenään ja kaikissa niissä monissa puolissa, joita meissä jokaisessa on.
Tahtoisin elää sellaisessa maailmassa, jossa uskaltaisimme kohdata toisiamme avoimemmin ja rehellisemmin. Jossa emme olisi niin huolissamme omasta asemastamme ja omasta uskottavuudestamme. Antaisimme toisillemme mahdollisuuden olla mitä vain, mitä tahdomme olla.
Luin Laura Airolan kauniin lauantaiesseen eilisen hesarista, ja se nostatti pintaan monenlaisia tunteita. Huomaan, että hätkähdän joka kerta, kun joku sanoo, että musiikki ja musisointi kuuluvat kaikille. Omassa kuplassani tämä on ollut jo pitkään niin suuri itsestäänselvyys, että sen sanominen on tuntunut mitättömältä. Musiikki (ja mikä tahansa luova tekeminen) on mielestäni jotain niin perimmäistä ja jokaiseen ihmiseen kuuluvaa, että sydäntäni särkee joka kerta, kun kuulen tarinoita, joissa joku kokee, ettei ole riittävän taitava tai lahjakas laulaakseen, soittaakseen tai tehdäkseen ylipäätään mitään luovaa.
Olin tänään keikalla, jossa vedimme yleisölle myös yhteislaulua. Liikutun joka kerta siitä, miten tunteella monet laulavat mukana yhteislaulutilaisuuksissa. Jotkut kovaan ääneen, toiset niin hiljaa, ettei vieruskaveri vain kuulisi. Ja sitten on se porukka, jotka kokevat, ettei laulaminen kuulu heille. Ne tyypit, jotka ovat saaneet koulun laulukokeesta kuutosen/ joiden laulutaidoille on avoimesti naureskeltu / jotka eivät ole koskaan uskaltaneet avata suutaan julkisesti. (Ja tietysti myös ne harvat, joilla on itseilmaisuun muita kanavia ja jotka eivät välttämättä kaipaa laulamista elämäänsä. Sekin on ihan ok.)
Tahtoisin elää maailmassa, jossa jokainen voi olla laulaja, tanssija, urheilija, taiteilija, tutkija, näyttelijä, runoilija, kirjailija tai keksijä - luovaa toimintaa ei voida niputtaa vain pitkään harjoittelulle omistautuneiden tai jo lapsesta asti osaamisessaan loistavien ihmisten oikeudeksi. Kuten Airolakin kirjoittaa: on hienoa, että meillä on taitavia ammattilaisia, mutta se ei tarkoita, etteikö kaikilla tulisi olla oikeus tehdä, luoda ja ilmaista itseään. Kukaan ei koskaan ole luovuudessa nelosen tai naureskelun arvoinen tai huono ilmaisemaan itseään - eikös se ole aikamoinen paradoksi, kun sitä tarkemmin ajattelee?
Kuka oletkaan, toivon, että sinulla on jokin kanava itseilmaisuun ja että ympäriltäsi löytyy ihmisiä, jotka kannustavat sinua siihen, olit sitten mestari, ensi askeliaan ottava aloittelija tai ihan omalla stailillaan vetelevä oman tiensä kulkija.
(kuvat: Ilkka Ferm)
Kommentit
Lähetä kommentti