Siirry pääsisältöön

Kiitollisuuspäivä

Heräsin tänään hymyillen. Keitin kahvit, laitoin valmiscroissantit uuniin ja katselin ikkunasta, kun reippaat tuulipukuihmiset kävelivät ulkona. Mietin, että pyhitän tämän itsenäisyyspäivän kiitollisuudelle. En katso Tuntematonta tai linnanjuhlia, en pukeudu hienosti, en käy hautausmaalla tai kuuntele Finlandiaa, vaan keskityn tuntemaan kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, mitä saan nähdä ja kokea.

Kun kerroin viikonloppuna Kööpenhaminassa eri puolilta Eurooppaa tuleville ystävilleni, että tiistaina on Suomen itsenäisyyspäivä, sain innostuneen hymyn ja liudan kysymyksiä, miten itsenäisyypäivää Suomessa juhlitaan. Mietin hetken linnanjuhlia, TV:n ääressä istuvia ihmisiä, mielenosoituksia, pateettista musiikkia, Suomen lippua ja vaakunaa (joita on viime vuosina käytetty aivan liian usein vihan ja suvaitsemattomuuden symboleina), iltapukuja, vakavia kasvoja, keskusteluohjelmia, sotia, hautausmaita, synkistelyä... - ja niin edelleen, kyllä te tiedätte. Kaikkea sitä Suomi-kuvaa, joka ei kosketa minua henkilökohtaisesti ja joka ei herätä minussa iloa ja kiitollisuutta.

Ja sitten vastasin, miten itse aion päivän viettää.

Tänään päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus. Aion viettää päiväni oman kodin rauhassa, nauttien kaikesta siitä hyvästä, mitä elämäni Suomessa on.

img_20161006_113306.jpg

Joten kiitos:

...ihanasta kodista

...rakkaista ihmisistä

...mahdollisuudesta ilmaista ja toteuttaa itseäni vapaasti

...taloudellisesta turvasta

...kauneudesta joka puolella (katso vaikka ulos ikkunasta tänään!)

...rakkaudesta

...siitä, että saan olla juuri sellainen kuin olen ja ihmiset ympärilläni hyväksyvät minut

...omasta ajasta ja tilasta

...mahdollisuudesta matkustaa

...hyvistä kirjoista, elokuvista, musiikista, taiteesta

...yltäkylläisyydestä, jossa me kaikki saamme elää: puhtaista ja ehjistä vaatteista (joita on enemmän kuin kukaan oikeasti tarvitsisi), hyvästä ruuasta, taiteesta, musiikista, ilmaisun vapaudesta, lämpimistä kodeista, toimivasta liikenteestä, kauniista esineistä, soittimista, huonekaluista, pehmeistä sängyistä, kirjoista, levyistä, kameroista, tietokoneista, toimivasta internetistä, villasukista, talvikengistä, ilmaisesta koulutuksesta, yhteiskunnan tukijärjestelmästä, terveydenhuollosta, apteekeista, kuntosaleista, hymyilevistä joogaohjaajista, saunasta, lämpimistä suihkuista, kahviloista, ravintoloista, taidemuseoista, konserttisaleista, keskustelutilaisuuksista, sosiaalisesta mediasta, sanomalehdistä, sananvapaudesta, luomutuotannosta, raitiovaunuista, junista, joukkoliikenteestä, metsäpoluista, ammattiliitoista, bloggaajista, siivoojista, arkkitehdeistä, kampaajista, poliitikoista, aktivisteista, kaikista meidän hyvinvointimme eteen ponnistelevista ihmisistä, takkatulesta, lautalattioista, huonekasveista, rakkaudesta...

img_20160802_212439-1.jpg


Suomi, olet ollut minulle niin hyvä, että tänään viet minulta jalat alta. On asioita, joita tahtoisin myös korjata, mutta tänään olen päättänyt keskittyä kiittämään. Kiitos, kun saan asua täällä, tuntea olevani turvassa, ilmaista itseäni ja tehdä asioita, jotka tekevät minusta onnellisen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onko laulutaidottomilla toivoa?

Laulutaidoton. Toivoton tapaus. Sävelkorvaton. Kauhean kuuloinen. Lahjaton. Varis. Tällaisin termein monet oppilaani ovat kuvailleet itseään ennen osallistumistaan ensimmäiselle laulutunnille tai -kurssille. (Pisteet rohkeudesta jokaiselle, joka on ylittänyt tuon kynnyksen ja tullut kumoamaan omia käsityksiään kanssani!) Myytti laulutaidosta synnynnäisenä lahjana elää kulttuurissamme sitkeästi, vaikka minä ja moni muu musiikkipedagogi yritämme innokkaasti kitkeä tätä käsitystä pois. Myytillä on pitkät juuret ja se ulottuu aikaan, jolloin laulupedagogiikka oli hyvin heikkoa ja tietoa ihmisäänen mekanismeista ei juuri ollut saatavilla. Aikaan, jolloin lapset työnnettiin laulamaan yksin luokan edessä, juuri siinä herkimmässä ikävaiheessa, jossa ääni kävi läpi suuria muutoksia. Mitään kunnollista opetusta laulamiseen ei tietysti tarjottu, mutta eteen lätkäistiin tuomio: sinun laulutaitosi on viisi, kaverin yhdeksän.  Moni laulukokeen lapsena läpikäynyt uskoo vielä vanhoillakin päivillään t

Mitä tehdä, kun laulaminen hävettää?

Seison ammattilaulajista koostuvan 11-henkisen kansainvälisen ryhmän edessä ensimmäistä kertaa. On ensimmäinen laulutuntini Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa. Olen jo etukäteen maalannut mieleeni tilanteen, jossa minut vedetään laulutunnin jälkeen sivummalle ja pehmeällä äänellä kerrotaan, miten opiskelijavalinnassa on tainnut tapahtua väärinymmärrys ja minut lähetetään kotiin heikon laulutaitoni vuoksi. Kaiken lisäksi opettajaksi juuri minun tunnilleni saapuu koko instituutin johtohahmo, Catherine Sadolin. Sadolin on lempeä ja loistava pedagogi, mutta minä kikatan koko tunnin hermostuneena kuin teinityttö, enkä saa ohjeista kiinni, kun päässäni pyörii pelkkiä myrkyttäviä ajatuksia: "Kohta minä varmasti paljastun ja minut lähetetään kotiin täältä."  Kun käyn tuota viiden vuoden takaista kokemusta jälkikäteen läpi, rintakehässä tuntuu edelleen se sama puristava tunne. Hengitys meinaa pysähtyä ja tahdon paeta tai piiloutua. Häpeä kietoo syliinsä niin vahvasti, että tunn

Tiesithän, että olet syntynyt laulajaksi?

Hei sinä siellä! Siis sinä, joka luet tätä ja jolla oletettavasti on oma ääni. Tahdoin vain tulla kysymään, että tiesithän, että sinä olet syntynyt laulajaksi? Olen aivan täydellisen kyllästynyt kulttuurissamme jyllääviin ajatusmalleihin, joiden mukaan laulaminen kuuluu vain harvoille ja valituille. Muiden ihmisten tehtävä on vain kuunnella ja ihailla vierestä, kun ammattilaiset taituroivat omalla äänellään. Omaa ääntä vertaillaan jatkuvasti toisiin ääniin, ja unohdetaan kokonaan, että laulaminen voi olla parhaimmillaan upea tapa tuntea yhteyttä toisiin - kommunikoida ja välittää tunteita, joiden ilmaisuun sanat eivät aina riitä. Oletko huomannut, miten pienille lapsille puhutaan automaattisesti lässyttäen? Puheen intonaatio hyppii eri korkeuksilla kuin automaattisesti, kun suuntaat puheen lapselle - ja lapsi reagoi tällaiseen puheeseen tutkitusti voimakkaammin. Tätä "lässytystä" voidaan perustellusti pitää yhtenä laulamisen muotona; äänihuulet venyvät siinä aivan samaan